Nätkelmiä ei syödä, sillä ne ovat myrkyllisiä. Tämä on järkevä sääntö. Poikkeuksen muodostaa mukulanätkelmän (Lathyrus tuberosus) juurimukulat.
Kyseessä on eteläisemmästä Euroopasta kotoisin oleva laji, jota on muinoin vähäisessä määrin viljelty Suomessa. Viljelyolosuhteet ovat tällöin olleet herraskaisia.
Kasvi ei ole yleinen, mutta sitkeä pirulainen se kyllä on.
Viljeltyjä mukulanätkelmiä.
Vasemmalla siipipalteinen metsänätkelmä, oikealla siipipalteeton mukulanätkelmä.
Ensimmäisen vuoden sato on hyvin vaatimaton.
Vuotta vanhempien mukulanätkelmien juuristot koostuvat toisaalta maanpinnasta löytyviin, suhteellisen massiivisiin ”pintajuurimöykkyihin” sekä alemmissa kerroksissa viihtyviin varsinaisiin mukuloihin. Tähän tyyliin:
Ylärivi: kolmen mukulanätkelmän ”pintajuurimöykyt”. Alarivi: varsinaiset mukulat.
Koska alan kirjallisuus keskittyy käsittelemään ruoan lähteinä vain varsinaisia mukuloita, eikä ”pintajuurimöykkyjä”, niin asiassa voidaan noudattaa varovaisuusperiaatetta ja käyttää möykyt lisäysmateriaalina. Kun kasvin maanalaiset osat on syksyllä saatu kaivettua ylös, voidaan möykyt tyrkätä takaisin maahan. Mukulat syödään.
Kasvukauden ikäisille mukuloille riittää rapsuttelu, tätä vanhemmat mukulat joudutaan kuorimaan.
Mukulanätkelmien mukuloitten maku on hienostunut. Useimmat löytävät siitä kastanjaa. Rakenne saa myös kiitosta.
