Syötävät luonnonkasvien juuret/mukulat 4.30. Maitohorsma

Maitohorsma (Epilobium angustifolium) kasvaa kaikkialla kahdessakin mielessä: kasvi on yhtä yleinen niin Rovaniemen kuin Hangonkin ympäristössä, minkä lisäksi sille näyttäisi kelpaavan melkeinpä mikä hyvänsä kasvupaikka, vaikka se typensuosija onkin.

Kevyillä, siis hiekkaisilla mailla kasvin maarönsyt kehittyvät vaikka minkä pituisiksi. Tällaisilta mailta ne on helppo kerätä.

1

Juhannuksena maitohorsma harkitse kukkimista.

 

 

 

 

 

 

2

Useamman vuoden ikäisiä maarönsyjä.

 

 

 

 

Maitohorsmaa voidaan hyödyntää ruoanlaitossa monin tavoin, tässä keskitytään keskellä kesää kerättyjen maarönsyjen käsittelyyn. Lyijykynän paksuisten pätkien uloin kuori irtoaa hankaamalla, jonka jälkeen ne voidaan halkaista. Puumainen tumma sisus irtoaa rapsuttamalla ja näin aikaan saadut kourumaiset rönsynpätkät otetaan talteen.

3

Vasemmalla syötävät kourut, oikealla irtikaavitut sisukset.

 

 

 

 

Kourut ovat sen verran kuituisia, että ne kannattaa ennen keittämistä pilkkoa. Keitinvettä käytetään vain sen verran kuin on välttämätöntä, sillä palasista irtoaa keitettäessä tärkkelystä.

4

Valmis ruoka-aine.

 

 

 

 

Maitohorsman maanalaisten osien sanotaan olevan kitkeriä maultaan, mutta tämä ei tarkkaan ottaen pidä paikkaansa. Maku on lähinnä pippurinen.

 

Kerro toki muillekin...Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on RedditShare on TumblrPin on PinterestShare on LinkedIn