Suomessa esiintyy kaksi osmankäämilajia, leveäosmankäämi (Typha latifolia) sekä kapeaosmankäämi (T.angustifolia). Harvakseltaan tavataan myös näitten risteymäjälkeläisiä.

Näin siis kasvitieteilijät. Murkinan haussa osmankäämi on osmankäämi.

”Kukinnon hede- ja emikukkaosat toisissaan kiinni- -”, lausuu Retkeilykasvio. Kuvassa siis leveäosmankäämi.

 

 

 

Leveäosmankäämin vuosia vanha juurakko.

 

 

 

 

Juurakon toiselta puolelta löytyy kuluvan vuoden aikana esiin kasvanut valkoinen juuri. Kasvin rauhaa on häiritty alkukesästä, mikä selittää juuren vaatimattoman pituuden.

 

 

 

Yllä: keitettyjä vanhoja juuria, joista on revitty esiin vähäkuituisempi sisus. Alla: ”uudet”, helposti syötävät juuret.

 

 

 

Vanhaa juurakkoa joudutaan keittämään kymmenisen minuuttia. Hieman vaivalloisen kuorinnan jälkeen saadaan näistä esiin vähäkuituisempi sisus.

Juurakkoa keitettäessä irtoaa runsaasti tärkkelystä keitinveteen. Murskatut, rikkikeitetyt juuret voidaan keitinvesineen pusertaa siivilän läpi ja näin aikaansaatu keitos keittää kokoon harmahtavaksi puuroksi. Tärkkelys (lue: hiilihydraatit) saadaan näin toimien kätevästi talteen.

Kuluvan vuoden juuret taas popsitaan sellaisinaan keittämisen jälkeen.

Osmankäämien juurien maku on mieto ja miellyttävä.