Jos tapana on ollut pistää keväisin pelargonianpistokkaat veteen, koska on havainnut menetelmän toimivan, näin sopii toki tulevaisuudessakin toimia.

 

 

 

 

 

Pelargonianpätkät ovat viettäneet neljä viikkoa vedessä, joka vaihdettiin tänä aikana kerran. Ruukuissaan ne ovat ehtineet tässä vaiheessa viettää nelisen viikkoa.

Turvehiekassa kehittyvien juurien kärjet kohtaavat vastusta, josta vedessä kehittyvät juuret jäävät paitsi. Odotettavissa on, että juurten rakenteessa esiintyy eroja.

 

 

 

 

 

Kaksi isoposliinikukan pistokasta. Yllä: turvehiekassa juurrutettu. Alla: vedessä juurrutettu.

Kuten yllä olevasta kuvasta nähdään, turvehiekassa kehittyneet isoposliinikukan juuret muistuttavat ”tavallisia” juuria. Esillä on terhakkaat juurenkärjet, jotka vievät juuria vaakasuoraan ja alaspäin. Juuria on huuhdeltu, mutta turvehiekka ei niistä hevillä irtoa.

Vedessä kehittyneiltä juurilta taas näyttäisi puuttuvan suuntavaisto. Näyttää myös siltä kuin juuret keskittyisivät vain yhteen asiaan, nimittäin vedenottoon. Näin varmaan onkin.

 

Neljäpä kasvia

Jos vedessä kehittyy ”vesijuuria” ja turvehiekassa ”oikeita” juuria, niin tämän täytyy tarkoittaa sitä, että ”vesijuuriset” kasvit joutuvat muokkaamaan juuriaan uusiksi joutuessaan turvekiekan kanssa tekemisiin. Jos tähän menee merkittävästi aikaa, niin tämä johtuu siitä, ettei niitä alun alkaen pistetty turvehiekkaan, vaan veteen.

 

 

 

 

 

 

 

Kaksi piileaa.

 

 

 

 

 

 

 

Kaksi kuningaskissusta.

 

 

 

 

 

 

 

Kaksi rönsyliljaa.

 

 

 

 

 

 

 

Kaksi vesiviikunaa.

Nelisen viikkoa myöhemmin voidaan tarkastella vedessä kehittyneitä juuria.

 

 

 

 

 

Vedessä juurtunut piilea.

 

 

 

 

 

Vedessä juurtunut kuningaskissus.

 

 

 

 

 

Vedessä juurtunut rönsylilja.

 

 

 

 

 

Vedessä juurtunut vesiviikuna.

”Vesikasvit” on saman tien ruukutettu turvehiekkaan ja nostettu takaisin tyhjään pistokaslaatikkoon turvehiekassa juurrutettujen pistokkaitten seuraksi. Laatikon kantta on pidetty sentin verran raollaan.

 

 

 

 

 

Kas näin.

Laatikon kasveja on sumutettu kerran viikossa. Kaikki tässä esiintyvät lajit eivät näin vetisiä oloja juurtuakseen välttämättä tarvitsisi, mutta kasvutuloksia vertailtaessa koekasvien olojen on oltava kaikille samat.

Lopuksi kaikki kasvit on siirretty ikkunalaudalle.

 

 

 

 

 

Koko kööri kesän lopulla. Neljä kuukautta on kulunut siitä kun asiaan on ryhdytty.

Vedessä juurrutettua kuningaskissuksen kehittymistä on jouduttu odottamaan. Vasta kun se suvaitsi ruukutettuna tuottaa ensimmäiset lehtensä, päästiin kokoelmaa kuvaamaan. Myös vesiviikuna suorastaan juroi ruukutuksen jälkeenkin. On mahdollista, että kuningaskissuksen ja vesiviikunan vedessä kehittyneet juuret eivät olleet tarpeeksi kehittyneitä ruukkuun joutuessaan. Olennaisempana voitaneen kuitenkin pitää sitä, että ne kehittyivät huomattavasti hitaammin kuin suoraan turvehiekkaan pistetyt lajitoverinsa.

Päästään asian ytimeen: jos pistokkaan kehittyminen on nopeampaa turvehiekkaan pistettäessä kuin veteen pistettäessä, niin vedellä läträily osoittautuu aikaa haaskaavaksi ja ennen kaikkea täysin turhaksi työvaiheeksi.