Tavanomaisilla pistokkailla on helppoa. Turvehiekkaan pistetyn varrenpätkän alapään tarvitsee  vain tuottaa juuret maanpäällisen osan jatkaessa kasvuaan siitä mihin se viimeksi on jäänyt.

Lehtipistokkaalla on tiukempi paikka edessään, sillä sen odotetaan kasvattavan pistämisen jälkeen sekä uuden varren että juuriston, ja vieläpä samasta kohtaa.

Isomaksaruoho (Sedum). Vasemmalla latvapistokas, oikealla lehtipistokas. Merkittävää on, että tavanomainen pistokas on tuottanut ”vain” juuriston, lehtipistokas sekä juuriston että varren.

 

 

Lehden osat ovat karkeasti ottaen kanta, ruoti, sekä lapa. Seuraavissa  pistämisharjoituksissa lehtipistokkaat on leikattu  joko ruodin keskikohdalta tai lehtilavan halki. Yhdessäkään ei esiinny lehden kantaa, tai osia tästä.

Uudet solukot ilmaantuvat lähinnä ruodin tai lehden suonien katkaisukohtiin.

Fuskutapaukset     

Lehtipistokaslisääjä ei siis laita multiin varren osia.  Seuraavassa luodaan silmäys  ”fusku”-lehtipistokkaisiin, jotka koostuvat esimerkikisi lehdestä, varrenpätkästä ja hankasilmusta.

Kuningaskissuksen tapauksessa on hankasilmu  puhjennut kasvamaan. Juuret ovat ilmestyneet varrenpätkään ”tulosuunnasta”. Selvää fuskua. Tämähän on varsipistokas.

 

 

 

Fuskuna voidaan myös pitää tapauksia, joissa erehdytään uskomaan vartta lehdeksi. Kuuluisimpia näistä tapauksista ovat joulu- ja lehtikaktukset.

Pätkä joulukaktuksen vartta on juurrutettu. Kuvassa kolme varrenpätkää, eikä ainoatakaan lehteä.

 

 

 

 

Käytäntöjen tehokkuudesta

Lisäyskäytäntöjä käsiteltäessä voidaan nostaa esiin kysymys niitten tehokkuudesta, mistä varsinkin ammattilaiset ovat kiinnostuneita. Vaikka lehtipistokaslisäys olisikin tietyn kasvin kohdalla helppoa, niin ammattilaiset vertaavat menettelyn tuloksia niihin tuloksiin, joita saavutetaan latva- ja varsipistokaslisäyksessä. Näitä tuloksia voidaan taas verrata tuloksiin, joita voidaan saavuttaa muilla konstein, esim. jakamalla.

Soilikki (Streptocarpus) on jaettu kuuteen osaan, jotka kaikki tulevat menestymään.

 

 

 

 

Saman soilikin kaksi lehtipistokasta. Vasemmalla lehdenpuolikkaasta kasvatettu taimi, oikealla kokonaisesta lehdestä kasvatettu. Aikaa tähän on kulunut viisi kuukautta.

 

 

 

Voitaneen muotoilla, että soilikkien tapauksessa sekä jakaminen että lehtipistokaslisäys ovat tehokkaita menetelmiä.

Paavalinkukka (Saintpaulia) on ansiokas kasvi, mutta se käyttäytyy niin kuin sillä olisi vain yksi kasvupiste, mistä se tökkää maailmaan niin lehdet kuin kukkavarretkin.

 

 

 

 

 

Onneksi paavalinkukkaa on helppo lisätä lehtipistokkaista. Kuvassa kolmen kuukauden ikäiset taimet.

 

 

 

Latva- tai varsipistokkaan leikkaaminen paavalinkukasta on jokseenkin turhauttavaa touhua. Lehtipistokkaan ottaminen näyttäisi olevankin tehokkaampi tai ainakin siistimpi tapa lisätä paavalinkukkaa.

Kaukaakin näkee, että tulilatvan (Kalanchoe) tapauksessa niin latva-, varsi- kuin lehtipistokkaatkin tulevat kysymykseen.

 

 

 

 

 

 

Kolmesta tulilatvan lehdestä juurrutettuja taimien alkuja. Keskimmäinen on päässyt vasta alkuun, oikeanpuoleisen kohdalla voidaan jo harkita eri yksilöitten irrottamista toisistaan.

 

 

 

Tulilatvan lehtipistokas tuottaa uusia kasviyksilöitä kuudessa kuukaudessa. Tulilatvan latvapistokas pääsee tässä ajassa sille asteelle, että siitä voidaan nyppiä lehtipistokkaita. Kiireinen sanoisi menetelmien täydentävän toisiaan.

Kaksi karjalanneito-lehtipistokasta (Begonia). Molemmilla on edelleen tallessa alkuperäinen, tässä vaiheessa hieman nuhjaantunut lehtensä. Aikaa tähän kului kolme kuukautta.

 

 

 

Karjalanneidon mukulat on talvehditettu maakellarissa. Kuva keväältä.

 

 

 

 

 

 

Begoniat ovat kuuluisia siitä, että ammattipuolella niitä lisätään sekä lehdistä leikatuista kiiloista että myös kokonaisista lehdistä, joista on poistettu ruoti. Näitten keski- ja sivusuonien katkaisukohdista ilmaantuvat uudet kasviyksilöt. Yhdestä lehdestä ammattilaiset saattavat kasvattaa tusinankin uutta kasvia. Mukuloita tuottavia begonioita taas lisätään mukuloista.

Hermojaan säästävä kotipuutarhuri lisää begonioitaan tavanomaiseen tapaan, varsi- tai latvapistokkaista.

Anopinkieliä (Sansevieria). Vasemmanpuoleinen taimi lehdenviipaleesta kasvatettu, oikeanpuoleinen lehdenkärjestä kasvatettu.

 

 

 

Anopinkielet on ruukutettu ja siirretty viikoksi takaisin samaan laatikkoon, missä ne on juurrutettukin. Tämä on suositeltava käytäntö kaikkien pistokkaitten kohdalla.

 

 

 

Anopinkielestä ei tarkkaan ottaen muunkaltaisia pistokkaita kuin lehtipistokkaita voi ottaakaan. ”Käytetty” lehdenpala, josta on siis jo irrotettu omillaan toimeen tuleva taimi, voidaan uusiokäyttää. Toisinaan tämä jopa onnistuu.

Jäitä hattuun  

Haettaessa netistä tietoa lehtipistokkaista kannattaa vakavasti suhtautua vain niihin tapauksiin, joiden esittelymuoto noudattaa kaavaa ”näin tuli tehtyä”, jota seuraa osio ”ja näinhän siinä kävi”. Viimeksimainitun osion soisi muodostuvan valokuvasta, jossa lehdenrippeitä ja uusi taimi.

Lukutaidon (usein englannin) lisäksi on siis syytä käyttää nettilukutaitoa.

Suomenkielisen puutarhakirjallisuuden parissa taas riittää suomenkielen lukutaito. Jos Antti Riikonen ”Suomalainen Perennakäsikirja”-teoksessaan lausuu että isoinkarvilleaa voidaan lisätä lehtipistokkaista, niin näin on. Pistämisajankohdaksi ilmoitetaan syksy.

Isoinkarvillea (Incarvillea) tuottaa keväällä erimuotoisia lehtiä.

 

 

 

 

Neljä kuukautta myöhemmin isoinkarvillean lehti on tuottanut varastoelimen, jonka turvin on hyvä talvehtia. Kyllä tästä kasvi tulee.

 

 

 

Lisää jäitä hattuun

Ennakkoluuloton pistäjä huomaa ensin, että yllättävän monet eri kasvien lehdet, jotka hän on rohmunnut pistokaslaatikkoonsa, tuottavat vaivatta juuria.

Seuraavaksi hän huomaa, että tähän asia usein jääkin. Juurien seuraksi ei ilmaannu vartta, vaikka varsinkin nahkeille, vettä hyvin pidättäville lehdille suotaisiin kaksikin vuotta varren tuottamiseen. Jotakin hyvin hellyttävää näissä lehdissä kyllä on. Selvästikin ne ajattelevat, että on tässä ennenkin pärjätty ilman varrentapaisia kotkotuksia.

Näin toimivat (tai pikemminkin ei-toimivat) kasvit synnyttävät paikkansapitämättömiä käsityksiä sen suhteen, mitä kasveja voidaan lisätä lehtipistokkaista.

Kasvit ovat kuitenkin melko outoa väkeä. Sovinnollisesti voidaankin muotoilla, että se joukko kasveja, jotka kykenevät tuottamaan sekä juuria että varsia, on merkittävällä todennäköisyydellä pienempi kuin se joukko, joka tuottaa vain juuria. Yksilötasolla kaikki varmuus sitten katoaakin harmaaseen sumuun, sillä kukapa uskaltaisi vuorenvarmasti väittää tietävänsä, mitä tietty erilaistumaton elävä solu seuraavaksi aikoo.

Isoposliinikukka (Hoya) on neljässä kuukaudessa tuottanut komean juuriston, mutta tähän asia onkin sitten jäänyt. Kaksi vuotta myöhemminkään ei näy vartta.

 

 

 

Kiinanlaikkuköynnöksen (Actinidia) lehdet tuottavat muutamassa kuukaudessa juuria. Vuodenkaan kuluttua ei näy vartta. 

 

 

 

Vasemmalla bataatin (Ipomoea)  ruodillinen lehtipistokas, oikealla ruoditon. Molemmat ovat juurtuneet vaivatta, mutta vartta ei vuodenkaan jälkeen muodostu.

 

 

 

Pystykäenkaali (Oxalis). Juurten tuottamisen jälkeen lehdet lahoavat ja siinä se sitten olikin.

 

 

 

 

Maailmanlaajuisesti ottaen

Gesneriaadit ja maksaruohokasvit ovat ne kaksi suurta heimoa, joista katsotaan löytyvän eniten lehtipistokaslisäykseen soveltuvia lajeja. Näin näyttäisi olevankin, mutta näkemys saattaa olla  hyvinkin likinäköinen.

Se, että voittopuolisesti juuri ne kasvit, jotka kelpuutetaan huonekasveiksi pohjoisella pallonpuoliskolla, kelpaisivat lehtipistokaslisäykseen, voi tuntua epätodennäköiseltä sattumalta.

Lähinnä netistä kootut luettelot lehtipistokaslisäykseen ainakin osin soveltuvista kasvisuvuista näyttävätkin tältä:

Gesneriaceae, Gesneriakasvit  

Lähinnä tropiikin kasveja, toistasataa sukua, muutama tuhat lajia.

• Sinningia                      Suppilokukat

• Columnea                     Tuliköynnökset

• Aeschynanthus             Soihtuköynnökset

• Hypocyrta                     Suukkosuut

• Achimenes                    Hilkat

• Nematanthus                 Pusukit

• Episcia                           Kuparilehdet

• Ramonda                        Ramondat

 

Crassulaceae,  Maksaruohokasvit

Niin viileän kuin kuumankin ilmanalan kasveja. Reippaasti toistatuhatta lajia.

• Rhodiola                     Ruusujuuret

• Jovibarba                    Mehiparrat

• Echeveria                    Mehiruusukkeet

• Pachyphytum              Härmälehdet

• Sempervivum              Mehitähdet

• Echeveria                    Mehiruusukkeet

 

Kaikki Muut

Milloin missäkin pitkin maapalloa kasvavia kasveja.

• Peperomia                  Muorinkukat

• Zamioculcas               Palmuvehkat

• Haemanthus                Tupsukit

• Pinguicula                   Yökönlehdet

• Utricularia                   Vesiherneet

• Paeonia                        Pionit

Luettelossa ei esiinny niitten kasvien sukuja, joita on käsitelty itse artikkelissa.