Suomessa viljeltävät päärynät voidaan suurpiirteisesti ryhmittää sangen vanhoihin, Keski-Euroopasta kotoisin oleviin hyvin vaativiin lajikkeisiin, kuten ’Flemish Beauty’ ja ’Williams’, sekä myös sangen vanhoihin, melkeinpä näköpiiristä kadonneisiin venäläisiin ’Tonkovjatka’ ja ’Bessemjanka’.

Suomessa viljeltävien päärynöitten korjuukausi on melko lyhyt, kuten useimpien lajikkeitten säilyvyysaikakin. Monta eri lajiketta kasvattava varautuu tarvittaessa pakastamaan varastoon siirapiksi tarkoitettua mehua.

 

 

Tämän lisäksi oman ryhmänsä voidaan katsoa muodostuvan sellaisista Suomessa syntyneistä lajikkeista kuten esimerkiksi ’Ahtialan punapäärynä’ ja ’Tohtorin päärynä’. Samassa suurpiirteisessä hengessä voidaan hahmottaa tälle ryhmälle alaryhmä, nimittäin Keski-Suomessa hyvin pärjäävät hedelmiltään sangen vaatimattomat ”koristepäärynät” kuten ’Hatanpää’.

Vasemmalta: ’Kägi ’-bergamotti, pieni pallero kuten bergamotti-päärynän kuuluukin olla, ’Elokuun päärynä’, luotettava talouspäärynä sekä ’Pepi’, siinä määrin itsepölytteinen päärynä, että pärjää oikeastaan omillaan. Hyviä mehupäärynöitä kaikki.

 

 

Moderneja aikoja edustavat  Eestistä saapuneet ’Lutsu voipirn’, sekä väärinymmärretty ’Karmla’, joka vasta parin kuukauden säilytyksen jälkeen saavuttaa ns. nautintakypsyyden. Suomen päärynäviljelyn seuraavan vaiheen teemana on venäläisten, suhteellisen modernien lajikkeiden tuleminen. Kokeilussa on Suomessa tällä haavaa peräti muutama tusina erittäin lupaavaa lajiketta joista todella hieno ’Tsisovskaja’ on jo ehtinyt näyttää, missä mennään.

’Pamiar Tsikalova’, yksi useista kymmenestä kiinnostavasta venäläisestä päärynälajikkeesta. Tähän se on valittu antamaan blogille vähän väriä.

 

 

 

 

 

Päärynäsiirappia halajava kelpuuttaa  kaiken kypsän, päärynältä maistuvan materiaalin. Mehunpuristuksen kannalta ihanteellinen päärynä on kookas. Tällöin kuoren, kannan ja siemenkodan suhteellinen osuus on vähäisempi kuin pienemmällä päärynällä. Päärynöitten soisi myös olevan kovia, sillä näistä valmistetusta rouheesta valuu nestettä aivan itsekseen. Pehmeästä päärynästä rouhittu puuromainen massa sen sijaan ei luovuta hevillä mehua, vaikka puristusvoimaa kasvatettaisiinkin.

Huuhdellut päärynät rouhimessa. Näitten esipilkkominen nopeuttaa rouhintaa.

 

 

 

 

Vastaavaa tuotetta omenoista ei juuri kannata tehdä, ellei käytettävissä ole puhtaanimeliä, siis hapottomia sellaisia.  Perus-syöntiomenan happo tiivistyy kokoonkeitettäessä liian pisteliääksi. Päärynöillä, jotka kylläkin sisältävät samaa happoa kuin omenatkin, mutta vähäisemmässä määrin, tämä jää sopivasti taka-alalle.

’Renown’ sekä ’Borgovskoje’ ovat suhteellisen hapottomia omenoita, ’Sokerimiron’ (’Mironovskaja’) taas luetaan kokonaan hapottomiin.

 

 

 

Päärynäsiirapin resepti on yksinkertainen. Litraan päärynäsiirappia tarvitaan vähintään neljä litraa päärynöistä puristettua mehua, joka keitetään kokoon. Veden haihdutuksessa on eduksi, että kiehuvan nesteen lämpötilan ja ympäröivän ilmatilan erotus on mahdollisimman suuri. Näin ollen (kustannus)tehokkain tapa on laittaa pata pihalle porisemaan nuotion ylle koleana syyskuun päivänä. Mitä lujempaa tuulee, sen parempi. Liemi ei helpostikaan pala pohjaan, mutta sen hämmentäminen lyhentää keittoaikaa.

Päärynäsiirappia voidaan käyttää vaikkapa päärynälohkojen säilömiseen.

 

 

 

 

 

 

Päärynäsiirappia voidaan käyttää hillon asemesta monen jälkiruoan yhteydessä vaahterasiirapin tapaan.

 

 

 

Siirapin ilmeisiä käyttökohteita ovat kastiketta kaipaavat jälkiruoat, mutta leivonnan piiristä löytyy varmasti muita, vaikkapa täytekakkujen suunnalta. Myös porsas viihtyy päärynän seurassa hapanimelän kastikkeen merkeissä. Korkean sokeripitoisuutensa ansiosta päärynäsiirappi säilyy sellaisenaan jääkaapissa satokaudesta seuraavaan. Säilöntäaineita ei tarvita.