Sherryt, madeirat ja portviinit valmistetaan määrätyistä rypälelajikkeista. Jälkiruokaviinejä valmistetaan myös kuivatuista hedelmistä kuten viikunoista, luumuista ja aprikooseista. Sekaan saatetaan laittaa kuivatettuja päärynän ja omenan viipaleita.

Pelkästään kuivatetuista omenoista valmistettua viiniä ei tule vastaan joka nurkan takaa. Tämä ei sulje pois sitä, etteikö tämäntyyppistä viiniä jossain mailmankolkassa perinteisesti valmistettaisi.

Resepti on yksinkertainen, mutta toteutus verrattain työläs.

Omenaviinin tekoon on tapana valita omenoita hapokkaammasta päästä. Seuraavassa esitellyssä hankkeessa hyvin happamia omenia on kaihdettu. Kuivatukseen ja viininvalmistukseen on valittu pikemminkin pöytäomenia kuin talousomenia.

Viinin perusraaka-aine, ’July Red’, on vahvanmakuinen omena joka kypsyy elo-syyskuun vaihteessa. Rupea esiintyy jossain määrin jokseenkin joka vuosi.

 

 

 

Mukana kuvassa ovat myös ’Huvitus’, ’Borgovskoje’, ’Grenman’, ’Melba’ ja ’Renown’. Edessä ’July Red’. Kuten arvata saattaa, on ’Huvitus’ ja ’Borgovskoje’ viettäneet kolme viikkoa jääkaapissa ennen kuvausta.

 

 

Eri omenalajikkeet on kuivatettu sitä mukaa kun ne ovat kypsyneet. Se, että viinin raaka-aineita voidaan kerätä hissukseen, on eräänlainen etu. Muita varsinaisia etuja ei viininteko kuivatuista omenista sitten tarjoakaan.

Taloudellisin kuivatusmenetelmä on kuivatusritilöitten ja -tankojen virittely puuhellan yläpuolelle. Omenat saadaan kuivatettua kahdella lämmityksellä.

 

 

 

Epämääräiset palat voidaan kuivattaa uunin jälkilämmössä.

 

 

 

 

Omenaporan omaavat virittelevät tietysti omiaan.

 

 

 

 

Kuivatettua omenaa on kertynyt 1,3 kg.

 

 

 

 

 

 

Kuivatut omenat on leikattu palasiksi, jotta ne mahtuisivat käymisastian suuaukosta.

 

 

 

 

Runsaasta kilosta kuivatettua omenaa syntyy runsas kymmenen litraa paksua puuroa.

 

 

 

 

Suppilona kannattaa käyttää muovipussia, jonka yksi kulma on leikattu irti.

 

 

 

 

Omenaviiniä voidaan valmistaa myös murskatuista omenoista. Menettely muistuttaa tässä kuvattua siinä, että molemmat menetelmät vaativat vaivalloisen vaiheen, jossa neste erotetaan käymisvaiheen jälkeen puuromaisesta massasta. Molemmissa tapauksissa tämä vaihe kestää yli yön.

Menetelmät ovat sikäli konstikkaita, että puurojen sokeripitoisuuden (ja tätä kautta alkoholiprosentin) määrittäminen etukäteen perusmittareilla on jokseenkin toivotonta puuhaa, mutta tämä ei ole koskaan estänyt varsinaista viinintekoa.

Sokerin lisäys on suoritettu useammassa erässä. Käymisastiaan on alkuvaiheessa kaadettu puoli kiloa kahteen litraan vettä liotettua sokeria, jonka seassa kaksi kourallista keitettyä rusinaa. Perään on kaadettu modernia superhiivaa määrä, jonka pitäisi riittää kymmenen litran viinisatsin valmistumiseen.

Puolen kilon sokerimäärän lisääminen on toistettu seuraavina viikkoina vielä kolme kertaa. Sokerin lisääminen on lopetettu, kun vesilukon pulpahdukset ovat harvenneet sokerin lisäyksestä huolimatta.

Käynyt puuro on kaadettu siiviläpussiin, joka on asetettu mehumaijan yläosaan. Letku vie erottuvaa nestettä hitaasti seuraavaan astiaan.

 

 

 

 

 

Siiviläpussi voidaan myös köyttää yläosastaan ja nostaa irti valumisastiasta, mikä edistää nesteen virtausta. Pussia voidaan nyt myös tökätä sormella. Tästä ei tietenkään ole mitään hyötyä, mutta kivaahan se on.

 

 

 

 

 

Kun käynyt puuromössö on saatu siivilöityä takaisin käymisastiaan, käy ilmi, että käyminen jatkuu rauhallisena vielä viikon, kunnes hiljalleen laantuu.

Talven yli maakellarissa meditoinut viini on tuotu huhtikuussa ulos pihamaalle, jossa se on lapotettu parin viikon välein kolme kertaa. Mahdolliset hallayöt eivät häiritse alkoholipitoista nestettä.

 

 

 

 

 

Korkit on kiehautettu ennen korkitusta. Tämä tappaa pöpöjä. Lisäksi korkki pehmenee sen verran, että se saadaan korkituslaitetta käyttäen lyötyä pulloon. Viini on jäänyt hieman sameaksi, vaikka sitä on tässä vaiheessa lapotettu yhteensä neljä kertaa.

 

 

 

 

Valmista viiniä on saatu aikaiseksi viisi litraa. Määrä on sen verran vähäinen, että viinin rikittämiseen tai muilla keinoin vakauttamiseen ei ole ryhdytty. Alkoholiprosentti tilavuusyksikköinä ilmaistuna on 13.

Viinin maku on merkillinen. Se ei ole varsinaisesti karvas, vaan pikemminkin kärähtäneen kuivakka. Sokeria on koemielessä lisätty, mutta tulos muuttuu tästä vieläkin oudommaksi.

Katkeroitten ystävä saattaa arvostaa lopputulosta, mutta hänenkin mielestä mausta jää jotain uupumaan.

Kaikkien makuun kohdistuvien huomioitten yhteinen piirre on se, että omenan maku on kadonnut jonnekin. Tätä voidaan pitää sen verran vakavana puutteena, että viinintekoa pelkästään kuivatuista omenoista ei tohdi suositella.

Toisaalta, jonkunhan piti tätäkin kokeilla.