Seuraavassa sivuutetaan keväällä myynnissä olevat paljasjuuriset puuvartiset kasvit sekä hillittyyn kasvuun ohjaaville perusrungoille vartetut puut. Piiskoihin, siis vain yhden kasvukauden ikäisiin puihin palataan artikkelin lopussa.

Huomion kohteeksi pääsevät voimakkaasti kasvavalle perusrungolle ( A2, YP, Antonovka) vartetut 2-3 vuotiaat omenapuut, joita myydään vajaan kymmenen litran ruukuissa.

Ruukuista löytyy useimmiten bambua oleva keppi, johon puun runko on kiinnitetty ohuilla muovipannoilla. Istuttajan on hyvä tietää, että näillä kepeillä ei ole mitään tekemistä puun istutuksen jälkeisen tuennan kanssa.

Ruukkuun nämä kepit on tökätty siinä vaiheessa, kun yhden kasvukauden ikäiset taimet on taimitarhalla keväällä ruukutettu. Kun ruukutetut taimet on tämän jälkeen tuotu ulos pressun päälle riveihin, joihin tuodaan tippukasteluletkut, niin ruukkujen kepit on kiinnitetty rivien suuntaisiin vaijereihin. Näin varmistetaan se, etteivät kovat tuulet kaada ruukkuja.

Omenapuun istutus aloitetaan siis irrottamalla nämä bambukepit.

Bambukeppi on vahingoittanut persikkapuun runkoa. Tällainen hankausvaurio on harvinainen, mutta alleviivaa sitä, mistä tässä paasataan.

 

 

 

 

 

Istuttamisen esivalmisteluihin katsotaan kuuluvan puun tankkaaminen, siis hyvin perusteellinen kastelu istuttamista edeltävänä päivänä. Tämä takaa sen, että puun nestejännitys on istutettaessa mahdollisimman hyvä.

Kaikki tuennassa tarvittavat välineet sekä muutama puu mahtuvat kerralla kottikärryyn.

Sidontatarvikkeet, saha, vasara, oksasakset ja terävä veitsi ovat perusvarusteita.

 

 

 

 

 

 

Tukikeppejä tarvitaan kaksi kappaletta/puu. Alapäästään teroitettu halkaistu lauta on sikäli kätevä, että se uppoaa maahan vasaralla naputtaen. Tällainen tukikeppi lahoaa maanrajasta poikki kolmen vuoden kuluttua, mutta nämä kolme vuotta yleensä riittävät tämän kokoisille puille.

Käytössä lyhentyneitä tukikeppejä voidaan uusiokäyttää monen puun tulevissa tuennoissa.

Vastaistutetun puun tuentaan on olemassa yksi ainoa syy, nimittäin sen varmistaminen, etteivät tuulet pääse liikuttamaan juuristoa. Jos tällainen sallitaan, seurauksena on parhaimmillaankin se, että puu kallistuu. Pahimmillaan puu näivettyy hiljalleen pois puun joutuessa juurtumaan uudestaan joka myrskyn jälkeen.

Tuennan tarkoitus ei siis ole latvuksen paikoillaan pitäminen. Latvuksen kuuluu hulmuta tuulessa.

Seuraavassa istutetaan puuta runsasmultaiseen hietamaahan, jossa ei esiinny yliraskaitten työkoneitten aikaansaamaa ns. kyntöanturaa.

Kuoppa on kaivettu pohjamaahan asti, lapionpiston syvyyteen. Tämän jälkeen on kovaa pohjamaata rikottu lapionpiston syvyydeltä, jotta juuristolla olisi ensi alkuun helpompaa hakeutua alaspäin kohti pohjavettä. Kuopalle tulee leveyttä sen verran kuin nämä toimenpiteet vaativat.

Istutettava puu on ’Punakaneli’, jonka oksakulmat ovat kauhiat. Tämä on heidän kansansa tapa.

Istutuspaikalle on tuotu kotitalousjätekompostia ja hiekkaa, jotka sekoitetaan vähintään lapionpiston syvyyteen. Mylläyksen jälkeen muodostetaan kuopan kohdalla loiva kumpare. 

 

 

 

Kumpareen keskelle kaivettuun kuoppaan on laskettu puu ruukkuineen. Näin saadaan käsitys siitä, onko kuoppa tarpeeksi syvä. Istutetun puun juurenniskan kuuluu päätyä samalle korkeudelle kuin ruukussa kasvaessaankin.

 

 

Puu on nostettu ruukustaan ja laskettu kuoppaan. Sen tyveltä on siirretty sivuun sen verran multaa, että järkevästi kohdistettu kastelu on tullut mahdolliseksi. Ylikastelu avomaalla on jotakuinkin mahdotonta. Loppukesällä tyveä ympäröivä pyöreänmuotoinen kuoppa täytetään mullalla tai hiekalla.  

 

Tukikepit on naputeltu paikoilleen juuristoa tärvelemättä. Tukikepit eivät saa olla suorassa kosketuksissa puun oksiin. Pikkuoksia voidaan tässä vaiheessa jopa poistaa, sillä hallitsemattomasti syntynyt haava on aina pahempi juttu kuin hallitusti aiheutettu. Asiassa otetaan huomioon, että rungon myyränsuojan sopiva korkeus on puoli metriä.

 

Huokoinen keinokuitukangas on aseteltu maahan. Kangas tullaan poistamaan parin vuoden kuluttua ja tilalle tullaan tuomaan lahoavaa materiaalia katteeksi, kunhan tällaista on saatu aikaiseksi.

 

 

Ylimäärinen kangas on saksittu pois. Hiekkaa on varmuuden vuoksi ripoteltu kankaalle painoksi.

 

 

 

Perusrunko, siis puun juuristo, on aina vuoden pari vanhempi kuin sille vartettu puu.

Toisin kuin yleensä otaksutaan, niin kolme vuotta ruukussa kasvaneen omenapuun juuria ei pystytä oikaisemaan millään lailla.

Onneksi on niin, että kolmen vuoden ikäinen katkaistun puun juuri haaroittuu siinä kuin maanpäällinen oksakin. Asiassa käytetään harkintaa: liikaa juuria ei voida katkaista, sillä istutettu puu tarvitsee heti hommiin ryhtyviä sivujuuriaan.

Kovin korkeita kumpuja värkkäävä ottaa huomioon, että kaikki kummut pyrkivät leviämään.

Kun tähän lisätään juurenniskan vuosittainen paksuuntuminen, josta seuraa, että puu puskee vuosien varrella maata poispäin itsestään, korkeaan kumpuun puunsa istuttanut saattaa huomata, että on istuttanut puunsa aivan liian korkealle. Tämä on vähintään yhtä vahingollista puulle kuin sen istuttaminen liian syvälle.

Oli kumpu siis minkä korkuinen hyvänsä, on pidettävä huolta siitä, että se säilyy samankorkuisena puun koko iän.

Tuentasidoksen materiaalina on seuraavassa käytetty kauppakasseista leikattuja siivuja. Tätä voidaan pitää hätäratkaisuna, vaikka vettä imemättömänä ja jokseenkin elastisena materiaalina se ei ole huonoimmasta päästä.

Täysin kiellettyjä ovat vain sellaiset materiaalit, jotka vahingoittavat puita, kuten narut ja metallilangat.

Kahdesta toisiinsa solmitusta suikaleeesta on ensin muodostettu kepit kiertävä kireä lenkki. Solmut ovat umpisolmuja.

 

 

 

Lopuksi kietaistaan suikaleet lenkin ympärille. Kaikkia lenkkejä ei tarvitse sitoa toisiinsa, sillä suikaleitten päitä voidaan jättää syntyvän punoksen sisään. Ensiapukurssin käyneillä on tässä tietty etu puolellaan.

 

 

Muovisuikaleitten epäkäytännöllisyys paljastuu seuraavana keväänä, kun niitä ryhdytään poistamaan.

 

 

 

Tässä taas on käytetty asiallista, kaupasta haettua leveätä verkkomaista sidontanauhaa. Kaikki solmut ovat vetosolmuja, ja näin saadaan puolitoistametrinen sidontanauha ehjänä talteen.

 

 

Jos sekä tukikepit että siteet jätetään liian pitkiksi ajoiksi, siis vuosikausiksi, paikalleen puu oppii huonoille tavoille, koska olettaa tukikeppien olevan osa sen omaa runkoa.

Oli puu sitten istutettu milloin hyvänsä kasvukaudella, niin seuraavana keväänä tukisiteet on irrotettava ja tämän jälkeen laitettava takaisin, mutta kymmenen senttiä alemmaksi. Näin puu pakotetaan ottamaan vuosi vuodelta enemmän vastuuta siitä, että se pysyy pystyssä.

Montako vuotta tähän menee, ei voida etukäteen päättää, vaikka tässä käsitellyn kokoluokkaa olevan keväällä istutetun puun tukikepit voidaan yleensä poistaa kahden kalenterivuoden kuluttua.

Mallia voi keväisin ottaa samankokoisista metsässä kasvavista puista. Nämä ponnahtavat taivutuksen jälkeen takaisin pystyasentoon kuin teräsvieterit. Joko näin tai sitten ne ovat kuolleet aikaa sitten.

Tätäkin näkee: tukiside on kolmessa vuodessa muuttunut kiristyssiteeksi.

 

 

 

 

Kaikesta edellä esitetystä voidaan vetää ainakin yksi, täysin ilmeinen johtopäätös: mahdollisimman varman päälle pelaava hankkii piiskoja, siis vasta yhden kasvukauden ruukuissaan kasvaneita puita, joiden juuret eivät ole mukautuneet ruukkuunsa, ja joita ei tarvitse tukea millään tavalla, sillä tuulet eivät pysty tarttumaan vajaan metrin mittaiseen, oksattomaan puuntaimeen.