Pieniä ja suuria puita
Neidonhiuspuu (Ginkgo biloba) kuuluu kasveihin, joittenka istuttajaa muistutetaan siitä, että näitä ei suositella käytettäväksi suuria määriä.
Varoitus on kyllä paikallaan, mutta asia voida nähdä toisinkin: juuri siksi, että kyse on arka talvehtija, niitä pitää istuttaa mahdollisimman paljon, jotta tulevaisuudessa oltaisiin viisaampia sen suhteen, missä ja kuinka se pärjää.
Todella kovanahkainen kasviharrastajahan käyttää neidonhiuspuuta koekaniinina selvittääkseen puutarhansa mikroilmaston edullisuutta.
Kahdeksan vuotta vanha ginkgo on viettänyt puolet elämästään ulkosalla. Lopulta se on päättänyt aloittaa kaiken alusta. Tätä voidaan pitää milteipä tyypillisenä.
Vaikka kruunajaisia ei pidettäisikään, niin kysymys siitä, missä maapallon pohjoisin neidonhiuspuu kasvaa, herää kuin itsekseen. Verraton verkkosivu, “The Ginkgo pages” auttaa orientoitumaan sen suhteen, mitä Suomen lähialueilla, Itämeren rannikkovaltioissa on touhuttu.
Niin Pietarissa, Tukholmassa kuin Tallinnassakin kasvaa liki 10-metrisiä ginkgoja. Viimeksi mainittu löytyy helposti ilman karttaakin. Riittää kun kaupungin kantaväestön edustajalta tiedustelee tietä “hölmik”-puun luokse. Latviasta ja Liettuasta taas löytyvät vanhimmat ja näin ollen myös kookkaimmat puut.
Helsingin kasvitieteellisen puutarhan iäkkäin, 1972 istutettu ja kerran siirretty liki viisimetrinen neidonhiuspuu, jonka ympärysmitta rinnankorkeudella on 27 senttiä, täyttää selvästi puun tuntomerkit. Kisa on siis ratkennut.
Helsingin kasvitieteellisen puutarhan yli 40-vuotiaan ginkgon vieressä kasvaa toinenkin, nuorempi ginkgo.
Voiton maljan pohjalla viipyy katkera jälkimaku. “Täysin karaistunut”-käsitteellä viitataan siihen, että kyseinen kasvi on kasvupaikallaan tuottanut itämiskykyistä siementä, mutta kukkivasta neidonhiuspuusta voidaan toistaiseksi Suomessa vain haaveilla.
Kysymys siitä, mistä päin maailmaa löytyisi mahdollisimman talvenkestävää materiaalia lässähtää valitettavasti heti alkuunsa. Luontaisia ginkgon esiintymiä löytyy vain Länsi-Kiinasta ja näitäkin on nähtävästi vain muutama. Kaikki maailmalle matkanneet puut ovat siis perimänsä puolesta lähtökohtaisesti samalla viivalla mitä karaistumiseen tulee. Tämä koskee myös näitten siemenjälkeläisiä.
Ainoa lohtu asiassa on se, että tämä tuo asiaan tiettyä selkeyttä. Toisaalta ei kuitenkaan voida rajata pois sitä mahdollisuutta, etteikö suvullisessa lisääntymisessä voisi syntyä geenikombinaatio, joka ohjaisi puuta esim. talveentumaan aikaisemmin kuin keskivertoginkgo.
Tätä ei tosin voisi huomata kukaan muu kuin se, joka kasvattaa näitä puita niitten pärjäämisalueen äärirajalla. Kääntyi siis asiassa miten päin hyvänsä, Suomen Ginkgon tulevaisuus on suomalaisten käsissä.
Kymmenenvuotias neidonhiuspuu on lempeänä syksynä ehtinyt kellastua asiallisesti. Samaa ei voida sanoa sen oikealla puolella kasvavasta mustaseljasta.
Neidonhiuspuun talvisuojaus
Talvisuojauksen suhteen esiintyy kaksi strategiaa. Ensimmäinen perustuu siihen, että jos on kylmä, niin silloin on myös lunta, jonka suojassa on hyvä viettää kylmin osa vuotta. Järjestelyyn kuuluu muutama lauta, joista muodostetaan puun ympärille pystykehikko. Lautoihin kiinnitetään muutama reilun kokoinen kuusen oksa keräämään lunta, mutta asiassa ei liioitella: ilman täytyy saada kiertää.
Menettelyssä lähdetään siitä, että puu kannattaa kasvattaa mahdollisimman matalana, koska se tällöin selviää varmemmin talvesta.
Jokin ryökäle on nakertanut lehden reunaa ja jättänyt jälkeensä pienen ulostepallon. Tekijää ei ole tavoitettu. Vaikka neidonhiuspuu on kuuluisa siitä, että tuholaiset kiertävät sen kaukaa, niin tämä pitää kuitenkin nähdä siten, että neidonhiuspuulla ei ole merkittäviä tuholaisia, satunnaisia kylläkin.
Pensaat perustavat olemassaolonsa uusien, juuristoistaan esiin nousevien versojen varaan. Neidonhiuspuu kykenee kyllä tuottamaan juuristostaan uuden verson korvaamaan tuhoutunutta pääversoa kuten useimmat muutkin puut, mutta Etelä-Suomen tuskin kuusi kuukautta kestävä kasvukausi ei aina riitä siihen, että nämä vääjäämättä myöhäsyntyisten versojen kärjet ehtisivät talveentua asiallisesti. “Pensoittunut” neidonhiuspuu onkin puu, jonka kaikki versot kasvavat sen tyveltä, mutta lohdullista kylläkin, pelkästään tämän perusteella ei voida esittää arvioita sen elinaikaodotteesta.
Toinen strategia lähtee siitä, että talvisuojaus voi muodostua puun ympärillä kasvavista muista puista. Nämä saavat kasvaa niin lähellä ginkgoa, että puut yltävät tönimään toisiaan. Menetelmä perustuu siihen, että tuulilta tehokkaasti suojattu neidonhiuspuu ei edes kuusien läheisessä seurassa kärsi valonpuutteesta. Neidonhiuspuu ei nimittäin kärsi valonpuutteesta juuri missään oloissa.
Kaksi yhdeksän vuotiasta ginkoa, joista vasemmanpuoleinen on keväällä leikattu 15 sentin tumpiksi. Kesän mittaan kasvaneitten uusien versojen lehdet ovat huomattavan kookkaat. Kunhan tämä etukäteen “pensaaksi” madalletun puun kasvu on muutaman vuoden kuluttua rauhoittunut, se istutetaan paikkaan, jossa se on helppo suojata talveksi. Oikeanpuoleinen puu istutetaan kuusien seuraan, jossa sen toivotaan yltävän mahtaviin korkeuksiin.
Neidonhiuspuun lisäys
Neidonhiuspuuta on helppo lisätä niin siemenistä kuin pistokkaistakin. Siemenet ovat pikkusormenpään kokoisia ja painavat liki gramman. Paahdettuna niitten maussa on pähkinää ja lievää kitkeryyttä.
Asiallisesti kerätyt ja säilytetyt siemenet, joitten itävyys on testattu ja havaittu kohtuulliseksi, toimivat kyllä. Kevääksi hankittuja siemeniä ei tarvitse kuoria, raaputtaa, happokäsitellä, kylmäkäsitellä, lämpökäsitellä eikä edes liottaa. Kuten kylväjät sanovat, hyvä tulos tarkoittaa sitä, että yli puolet siemenistä itää. Tämän voi kuluttaja vaatia, lottoamisestahan tässä ei ole kyse.
Tammenterhojen tapaan siemen roikkuu kiinni taimissa raviten näitä koko ensimmäisen kasvukauden. Siementen alkeisjuuren kärki tarraa huokoisen itämislaatikon pohjaan niin lujasti, että se ennemmin katkeaa kuin irrottaa otteensa. Koulittavien taimien käsittelynkestävyys on omaa luokkaansa ja lähentelee täydellistä tunnottomuutta.
Kesäkuussa pistettyjä neidonhiuspuun latvapistokkaita, jotka on kuvattu syyskuussa.
Pistokaslisäyksessä kyseeseen tulevat joko puutumaton kesäpistokas tai puutunut kevätpistokas. Tulokset hipovat täydellistä, ja näin ollen ei asiassa esiinny pakottavaa eikä käytännönkään syytä turvautua loppukesällä pistettäviin puolipuutuneisiin pistokkaisiin, vaikka nämäkin kyllä toimivat.
Lumi pystyy vahingoittamaan puita. Tiivistyessään lopputalvella se saattaa painaa irti oksia, kuten tässä on käynyt. Kylestyminen on kuitenkin alkanut heti kasvukauden alussa.
Neidonhiuspuu on nähnyt monta maailmaa. Se on ollut mukana kehittämässä itse putkilokasvikonseptia, nähnyt dinosaurusten tulevan ja menevän, seurannut koppisiemenkasvien maailmanvalloitusta ja tarkkaillut tietyn eläviä poikasia synnyttävän rotanoloisen vipeltäjän edesottamuksia. Mainitun vipeltäjän jälkeläiset ovat sittemmin käyneet kuussa, julistaneet neidonhiuspuun eläväksi fossiiliksi sekä ryhtyneet levittämään tätä kaikkialle, missä se suinkin on maapallolla mahdollista.
Tämä tuskin hämmästyttää neidonhiuspuuta, sillä tähänastisen kokemuksen perusteella se tietää, että aina kun olettaa nähneensä kaiken, tapahtuu yllättävä käänne.
