Savikoitakin viljellään. Suomessa tunnetuin viljelty savikka on hyvänheikinsavikka, joka muista savikoista poiketen on monivuotinen kasvi. Tämä selittäneekin sen viljelysuosiota.
Hyvänheikinsavikka.
Suomen muut luonnonvaraiset savikat ovatkin sitten kaikki tukevasti yksivuotisia. Näitä riittää hämmennykseen asti.
Marjasavikka, kukaties.
Onneksi on kuitenkin jauhosavikka, josta ei voida erehtyä.
Tyypillisen hortakasvin viljely saattaa tuntua oudolta. Luonnonvaraisten lehtivihannesten kerääminenhän virkistää mieltä, opettaa tunnistamaan kasveja, käy hyötyliikunnasta ja niin edelleen.
Seuraavassa esittäytyvää epäviljelytekniikkaa voidaan myös kutsua laissez-faire-viljelyksi tai Summerhill-viljelyksi. Kunhan leikki on sijansa saanut, niin jäljelle jää asian ydin. Pseudoviljelykin on viljelyä ainakin sikäli, että tiedetään, missä hitossa ne kasvit sijaitsevat.
Puoliviljelyssäkin otetaan talteen siemeniä, ainakin aluksi. Tämäkin tekee touhusta jonkinasteista viljelyä.
Rikkoina päivänvalon nähneet jauhosavikat hämmästelevät myöhempää kohteluaan.
Kellertyviä jauhosavikan hedelmystöjä.
Asiaan kuuluu, ettei siemeniä putsata ylenpalttisesti. Riittää, kun kuivuneet siemenet/siemenroskat kaadetaan laakeaan astiaan, johon puhalletaan samalla kun astiaa ravistellaan. Siemeniä kevyemmät roskat saadaan näin lentoon.
Jauhosavikan siemenet seuraavana vuonna.
Itse ”viljely”
Maaliskuun loppu. Maassa lojuva pressu on odottanut vuosia sitä, että tapahtuisi jotakin kiinnostavaa.
Huhtikuun alku. Pressun alta paljastuu nurmikon jäänteitä sekä mustaa multaa.
Puoli tuntia myöhemmin. Kasvualusta on haravoitu ja siemenet on kylvetty.
Kesä- heinäkuun vaihteessa on sadonkorjuu ollut jo käynnissä muutamia viikkoja. Kuvassa kasvaa lutukoita, joita on myös syöty.
Syyskuun loppu. Pressu on viikattu takaisin.
Siemeniä ei ole tässä vaiheessa enää kerätty, sillä seuraavan vuoden siemenienkin on annettu varista maahan.
Tästä oli perimmiltään kyse: kasvukaudella on harva se päivä haettu ruokapöytään nippu terveellistä kuitua.
