Aihearkisto: Ruoka ja juoma

Hunajaviini

Veteen liotettu hunaja alkaa käymään itsekseen. Villihiivojen lisäksi herää suuri määrä muitakin pieneliöitä, ja näin syntyvä alkoholipitoisuudeltaan melko vähäinen juoma on aina kelvannut pään perusteelliseen sekoittamiseen. Juoman ammoisina aikoina harrastettu maustaminen yrteillä, joitten käytöstä nykyään ankarasti varoitetaan, lienee ollut osa tätä päämäärää.

Veteen liotettu hunaja alkaa huoneenlämmössä käydä itsekseenkin. Astian päivittäinen ravistelu edistää tätä.

 

 

 

Välttyä ei myöskään voi ajatukselta, että yrttien käytöllä on myös pyritty peittämään juoman toisinaan liiankin persoonalliseksi muodostuvaa makua.

Kennot, joissa peittämätöntä hunajaa kannattaa liottaa yön yli haaleassa vedessä, jotta saataisiin talteen lingottavaksi soveltumatonkin hunajaa.

 

 

 

Lue loppuun

Suomi-umeboshi

Päätön otsikko vaatii seurakseen tolkuttoman spekulaation: jos Suomen rantoja huuhtelevien vesien suolapitoisuus mitattaisiin prosenteissa kuten valtamerien, eikä prosenttien kymmenesosissa, niin suolaa olisi ollut käytettävissä maan asutuksen aikoihin yllin kyllin, sillä  Suomenkin kesän lämpö riittää meriveden haihduttamiseen.

Jos tämän lisäksi tuomi (Prunus padus), joka kasvaa käytännöllisesti katsoen kaikkialla Suomessa, tuottaisi asiallisen kokoisia, hapokkaita hedelmiä suuta turruttavien pienikokoisen luumarjojensa sijaan, niin on sangen mahdollista, ellei peräti vääjäämätöntä, että nämä kaksi luonnonantia olisi yhdistetty.

Näin on Japanissa toimittu, sillä tarkennuksella, että tuomen asemesta on kyse umesta (Prunus mume).

Kyseinen puu on kirsikansukuiseksi puuksi verrattain pitkäikäinen ja muuttuu vanhetessaan tavattoman kuvaukselliseksi. Mume lukeutuukin neidonmännyn ja japaninvaahteran ohella klassisiin bonsai-lajeihin.

Perinteitä

Mumen hedelmä on golf-pallon kokoinen ja malloltaan kiinteämpi kuin luumu, mikä varmaankin on vaikuttanut sen valikoitumiseen säilöntään. Kasviopillisesti hedelmä katsotaan olevan pikemminkin aprikoosi kuin varsinainen luumu. Lajikkeita löytyy Japanista nykyään suuri määrä.

Lue loppuun

Omenaviinietikan valmistus

Etikkakärpänen

Kaikkialta maapallolta, missä ei esiinny ympärivuotista lumipeitettä, löytyy mahlakärpäsen heimon (Drosophilidae) edustajia. Suomessa on tavattu puolisensataa lajia, mutta nämä kaikki eivät elä täällä ympärivuotisesti. Sopivien tuulien puhaltaessa niinkin kevyt olio kuin mahlakärpänen löytää itsensä nopeasti ulkomailta.

Kaikkia mahlakärpäsiä kiinnostavat käyneet hedelmät ja mehut, mutta tässä yhteydessä kiinnostavin on etikkakärpänen (Drosophila funebris), joka useamman muunkin mahlakärpäsen tapaan kantaa mukanaan yhtä tai toista etikkabakteerin (Acetobacter) lajia.

Kyseisen bakteerityypin aineenvaihdunnassa alkoholi muuttuu etikkahapoksi aerobisessa (hapellisessa) prosessissa.Viinietikan valmistajan tehtäväksi jää näiden kahden osapuolen, etikkakärpäsen paikalle toimittaman etikkabakteerin ja viinin yhdistäminen samaan astiaan. Lopputulos on viinietikkaa.

Suomessa ei ole välttämätöntä pilaannuttaa trooppisten hedelmien kuoria eikä tilata etikkakärpästen toukkia akvaariokalojen ruokaa myyvistä liikkeistä, vaan etikkakärpäsiä voi pyydystää loppukesästä lähimmästä puutarhasta. Jos tarkoitus on tuottaa omenaviinietikkaa, niin tyylikkäintä on pilkkoa syötiksi muutama kypsä omena kuorineen lasipurkkiin, ripotella sokeria sekaan ja kaataa päälle hieman lämmintä vettä.

‘Pirja’ on elokuun puolessavälissä viipaloitu purkkiin. Omenankuoret ovät tässä yhtä tärkeitä kuin hedelmämalto, sillä hiivat, jotka saavat aikaiseksi mahlakärpäsiä kiinnostavan käymisen, löytyvät kuorien pinnoilta.

 

 

 

 

 

Lue loppuun