Aihearkisto: Pistokkaat

Pistokkaat 1.30 Yrttipistokkaat Osa 1

Suomessa avomaalla kasvatettavat yrtit ovat joko yksivuotisia, kuten tilli ja korianteri, kaksivuotisia, kuten persilja ja kumina, tai monivuotisia, kuten sitruunamelissa ja mintut.

Kaikki, sinänsä monivuotiset yrtit eivät kestä Suomen talvea. Yrtit muodostavat siis  kasvutavoiltaan epäyhtenäisen ryhmän.

 

 

 

 

 

Talvehtinut sitruunamelissa toukokuussa.

Lue loppuun

Pistokkaat 9.20. Kantovesalisäys

Suomessa tuotetaan voimakaskasvuisia perusrunkoja kylvämällä esimerkiksi ’Antonovkan’ siemeniä muovihuoneitten turvepenkkeihin. Hillitysti kasvavia perusrunkoja tuotetaan taas  pääsääntöisesti solukkolisäyksen avulla.

Kantovesalisäystä avomaalla harjoitetaan myös, mutta vain hyvin marginaalisesti, sillä Suomen oloissa vartekelpoisen kantovesalisätyn perusrungon aikaansaaminen avomaalla vaatii kaksi kalenterivuotta. Keski-Euroopassa tähän riittää yksi kasvukausi, ja menetelmä onkin siellä päin hyvinkin yleinen, niin omena- kuin päärynäpuittenkin kohdalla.

Menettely on sinänsä yksinkertainen. Kantojen annetaan tuottaa versonsa, jotka mullataan sitä mukaa kun ne kasvavat. Kaksi multauskertaa ensimmäisenä vuonna riittää. Asiassa huomioidaan, että löysästi lapioitu multakasa painuu länään.

Juhannuksen jälkeen, versojen pituuskasvun hiipuessa, päästään peittämään keko haihduntaa estävällä materiaalilla. Paksu kerros nurmisilppua on tähän omiaan.

 

 

 

 

 

 

 

Poiskuihtuneen kymmenen vuotta vanhan omenapuun kannon versot on mullattu.

Lue loppuun