Bonsai 1.10. Talvi

Tokiolainen bonsaiharrastaja saattaa muistella valitettavaa sattumusta, jolloin eräs hänen ruukuistaan päksähti talvella rikki. Lasitus lienee vaurioitunut ja kiviainekseen tunkeutunut vesi on jäätyessään tuonut turmion.

Hänen suomalainen kolleegansa kuuntelee selostusta ilmeettömänä. Meillä Suomessa, hän lopulta vastaa, ei sellaista voi tapahtua.

Näin siksi, että näillä leveyspiireillä talvi on luotettava, se ei neuvottele eikä houkuta riskinottoon. Suomalaisen bonsaiharrastajan ei siis kuulu suhtautua talveen pullonkaulana eikä katastrofina, vaan harrastuksensa keskeistä sisältöä määrittelevänä tekijänä.

Saviruukkuja ei Suomessa lumen alle jätetä, eikä muovisiakaan. Turvallisin talvehtimistapa on ehdottomasti matalaan kohopenkkiin istuttaminen ilman ruukkua, ja ylimääräinen kerros multaa juurien päälle.

Marraskuu. Jäätynyt pintamaa on siirretty sivuun, ja toistakymmentä vuotta vanha vuorijalava on laskettu talviteloille.

 

 

 

 

 

 

Helmikuu. Sen verran saadaan etelärannikollakin lunta, että vajaa 20-senttinen puu pääsee talveksi lumen peittoon.

 

 

 

 

 

 

Maaliskuu. Puu ei talven kuluessa juurru, mutta sen juuripaakku on kiinteässä yhteydessä ympäröivään maahan. Sekä sulava lumi että sulava maa suovat puulle riittävästi vettä.

 

 

 

 

 

Huhtikuu. Puu on nostettu takaisin ruukkuunsa juuristoon kajoamatta, sillä tämä tehdään keskimäärin vain joka toinen vuosi. Kastelurutiinit alkavat.

 

 

 

 

 

Toukokuu. Dramaattisia leikkauksia ei ole suoritettu, sillä puu on saavuttanut tietyn ”lopullisen” muodon. Lehdetkään eivät tästä kasva isommiksi.

 

 

 

 

 

Taimistoviljelijöitten nimitys menetelmälle on ”valeistutus”. Samainen taho talvehdittaa kyllä kasveja ulkosalla ruukuissaan, mutta vain niitä, joittenka kohdalla lisääntyneen riskin katsotaan olevan säästyneen työn arvoinen.

Näin avomaalla ja alussa. Kymmeniä vuosia vanhalle, todella arvokkaalle puulle rakennetaan viherhuone, ja tämän jälkeen viherhuoneen kylkeen omakotitalo. Tässä vaiheessa harrastuksen voidaan sanoa vieneen mennessään mutta toisaalta on opittu priorisoimaan. Wannabe-puut viettävät tällöinkin talvet ulkona.

Laatikossa talvehdittamista ei sovi unohtaa.

Marraskuu. Muutama havu on tuotu laatikoitten ylle lunta keräämään. Muita peitteitä ei tarvita.

 

 

 

 

 

 

Helmikuu. Etummaisen laatikon ympäriltä on poistettu lunta, jotta kameran kohdistus onnistuisi.

 

 

 

 

 

 

Toukokuu. Laatikoitten alle on tuotu viipale pressua, joka viikataan sivuun, kun nurmikkoa leikataan.

 

 

 

 

 

 

Erikoisempia tapauksia, jotka vaativat hillitympää talvehtimista ovat sormenmittaiset mame-koon puut, joilla ei ole multaa kuin juuriensa peitteeksi, sekä hyvin mataliin saviruukkuihin istutetut metsiköt, joita ei ruukuteta kuin ehkä viiden vuoden välein.

Näittenkin kohdalla on kuitenkin huomattava, että viherhuone  on talvehtimispaikka, ei missään nimessä kasvatuspaikka. Jokainen, joka on joutunut tekemisiin ansarijauhiaisten tai villakilpikirvojen kanssa, osaa kertoa miksi.

Se, kestääkö tietty laji tietyllä paikkakunnalla avomaalla talven yli, selviää seuraavaan kesään mennessä. Tämä saattaa kuulostaa brutaalilta, mutta asian ydin piilee siinä, että juuri nämä kasvit ovat hardcore-harrastajan mielestä ne kiinnostavat lajit.

”Sisä-bonsait”, tuttavallisemmin ”mallsait”, (kantasana ”shoppingmall”) ovat trooppisia tai subtrooppisia kasveja joihin hän ei löydä kosketuspintaa, sillä näkee asiat suomalaisten vuodenaikojen luomassa viitekehyksessä.

Kerro toki muillekin...Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on RedditShare on TumblrPin on PinterestShare on LinkedIn