Kirjoittajan arkistot: Kaj Simberg

Nurmikosta niityksi

Otsikko viittaa hyvinkin moneen suuntaan, sillä niin nurmikoita kuin niittyjäkin on moneksi. 

Seuraavassa on kyse puolen hehtaarin omenatarhasta, joka jäi eläkkeelle sellaiset kymmenen vuotta sitten. Maaperä on pääosin runsasmultaista hietamoreenia.

Nopea silmäys menneeseen:

 

 

 

 

 

Syksyn rauhaa.

 

 

 

 

 

Alkutalven rauhaa.

Kaikki seuraavat kuvat ovat samalta tarhalta. Merkittävää on myös se, että tontilla on muinoin kasvatettu niittyperennoja. Myöhemmissä vaiheissa nämä pomppaavat esiin milloin missäkin.

Aluksi tarkastellaan yksinkertaista ja yksiselitteistä tapaa siirtää näyttäviä niittyperennoja nurmikkoon, jota ei enää leikata. Kokonaisia kasveja, tai pilkottuja juuria voidaan toki siirtää mielin määrin ja melkeinpä mihin vuodenaikaan hyvänsä, mutta tässä keskitytään siementen täsmäkylvöön. 

Suoraan nurmikolle ei juuri kannata heitellä pieniä määriä siemeniä. Huomattavat määrät, joita kylvetään vuodesta toiseen ovat asia erikseen, vaikka näinkään menetellen ei vältytä siltä, että nurmikko, entinenkin, vastustaa moisia hankkeita. 

Siemeniä voidaan putsata, tai jättää putsaamatta.

 

 

 

 

 

Putsattuja siemeniä.

 

 

 

 

 

Putsaamattomia siemeniä.

Juhlavasta nimestään huolimatta ”täsmäkylvöllä” viitataan tässä vain siihen, että siemenet kylvetään rikkaruohottomaan maahan. Koko peltoa ei jyrsitä, vaan käännetään lapiolla  parin kämmenen kokoisia plänttejä.

 

 

 

 

 

Möykky on kaivettu maasta…

 

 

 

 

 

…ja käännetty nurin. Paikka on merkattu kepillä.

Nurinkäännetty möykky tallataan litteäksi, ja näin on saatu aikaiseksi pieni rikkaruohoton pläntti, jolle sekalaiset siemenet kylvetään.

Maasta törröttävä keppi suojaa kylvöstä jossain määrin elikoidenkin tallaukselta. Supersuojaus taas näyttää tältä:

 

 

 

 

 

Siemeniä suojaa hiiriltä metalliverkko ja kolme henkilönmittaista keppiä on sidottu tiipiiksi. Edes hirvi ei rymistele tästä yli, ainakaan huvikseen.

 

 

 

 

 

Talvella näyttää tältä.

Järkevin kylvöajankohta on syksy, ja kahdesta syystä. Siemenet saavat kylmäkäsittelynsä talven aikana, eikä siemeniä tarvitse erikseen varastoida. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö lumihangessa pusseihin säilöttyjä siemeniä voisi kylvää alkukeväällä, kun routa hellittää. 

Kevätkosteuden haihduttua voidaan kylvöksiä varmuuden vuoksi kastella.

Kaikki siemenet eivät idä ensimmäisen mahdollisuuden tullen. Muutaman vuoden kuluttua kylväjälle selviää, että mm. virnat suorastaan vitkastelevat. Tulevina vuosina tullaan keskittymään erikseen näihin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että näiden siemenet  pidetään erillään muista siemenseoksista ja kylvetään ”puhtaita” siemeneriä.

Ensimmäisessä vaiheessa näyttää tältä:

 

 

 

 

 

Kuva alkukesältä. Esillä paljon itäneitä siemeniä. Yhtäkään ei ole tässä vaiheessa tunnistettu lajilleen varmuudella. 

 

 

 

 

 

Toinen pläntti loppukesällä. Esillä ainakin keltasauramoita, heinäratamoja ja kultapiiskuja. 

 

 

 

 

 

Aika hassua, oikeastaan. Paikalle on kylvetty satoja siemeniä ja useita lajeja mutta seuraavana vuonna on esillä vain kultapiiskun lisäksi ojakellukka. 

Pari vuotta myöhemmin asiat näyttävät tältä:

 

 

 

 

 

Päivänkakkaraa, ketoneilikkaa ja keltasauramoa. Paimenmatara kuuluu niityn ”alkuperäiskasveihin”, joita ei ole kylvetty.

 

 

 

 

 

Seuraava pläntti. Päivänkakkaraa, ketoneilikkaa ja keltasauramoa. 

Tulevaisuudessa tullaan keskittymään pääasiassa muihin kasveihin kuin päivänkakkaraan, ketoneilikkaan ja keltasauramoon, sillä nämä ovat edustettuina jotakuinkin kaikilla kylvetyillä plänteillä. Näiden kasvien siementuotannon toivotaan olevan sitä luokkaa, että pystyvät omin päin kylväytymään.

Kaikki pläntit eivät ole yhtä edustavia kuin edellä esillä olleet.

 

 

 

 

 

Nurmikon heinät ovat käyneet vastahyökkäykseen. Ahdekaunokki ja nurmikohokki ovat itäneet pari vuotta sitten. Kissankellot lienevät ”alkuperäisiä” kasveja. 

 

 

 

 

 

Loppukesällä voi kerätä niityltä siemeniä. Esillä lehtosinilatva, rohtorasti ja tietysti se päivänkakkara.

 

 

 

 

 

Mielenkiintoista: kannusruohon siemeniä on kylvetty pläntille, jolle on sittemmin työntyneet ”alkuperäiset” siankärsämöt. Loppupelissä kannattanee laittaa rahansa likoon siankärsämöiden puolesta.

Kaikkea ei tarvitse raahata paikalle. Ilmaiseksi saa yllättävän paljon.

 

 

 

 

 

Keltamatara ilmaantuu poudanaroille paikoille, joilla ajoittainen kuivuus kurmottaa heinäkasveja. Seassa pilkahtelee ruusuruohoja, jotka ovat myös ilmaantuneet paikalle omin päin. 

 

 

 

 

 

Eräänä vuonna nurmitädyke yllättää.

 

 

 

 

 

Hiirenvirna on pitänyt pintansa tässä vaiheessa jo kolme vuotta.

 

 

 

 

 

Varmuutta siitä, onko neidonkieliä varta vasten kylvetty, ei ole. Tämä on tyypillistä hankkeelle, josta ei pidetä kirjaa.

Nurmikosta siis niityksi. Pieni pala kerrallaan.

 

Viherhuone 2

Erään viherhuoneen täyttäessä taannoin yhdeksäntoista vuotta, asian kunniaksi julkaistiin vuonna 2014 artikkeli, joka löytyy täältä. Artikkelissa todetaan, että vajaa kaksikymmentä vuotta vanha rakennelma on teknisesti ottaen asiallisessa kunnossa. Kyseiseen artikkeliin tutustumista voi suositella, sillä se sisältää teknisiä tietoja, joita ei löydy nyt käsillä olevasta artikkelista.

”Nyt” on vuosi 2023. Viherhuoneella on siis ikää tässä vaiheessa vajaa kolmekymmentä  vuotta. Paikallaan on tarkastaa, vaatiko tämän ikäinen kennolevyillä vuorattu puurunkoinen viherhuone varsinaisia korjaustoimenpiteitä.

Aloittaa kannattaa suursiivouksella. Painepesuria ei ole käytetty, vaan on tyydytty kastelemaan kaikki paikat puutarhaletkulla, jonka jälkeen pinnat on harjattu pehmeällä harjalla, joka välillä käy ämpärissä, jossa mäntysuopaliuosta. Lopuksi pinnat on huuhdeltu huolellisesti. 

Viherhuone kuuluu suunnitella siten, että perinpohjaisen ruiskuttelun jälkeen viherhuone kuivuu kuluvan päivän aikana. Pesu kannattaa siis suorittaa kesällä. 

 

 

 

 

 

Suursiivous pitää sisällään myös kennolevyjen sekä sisä- että ulkopuolisen pesun.

 

 

 

 

 

Viherhuoneen ulkoseiniä kiertävillä, kantilleen muuratuista tiiliskivistä tehdyillä ”penkeillä” on laudoista valmistetut säleikkökannet, jotka ovat ikävästi mustuneet. Tämä johtuu siitä, että niiden yllä on pidetty pressuja. Lautojen alapintojen mustuminen ei siis ole varsinaisesti viherhuoneen syytä.

Suursiivouksessa käydään kaikki nurkat läpi.

 

 

 

 

 

 

 

Perimmäisestä nurkasta tavataan jopa ampiaispesä.

 

 

 

 

 

Katto- ja runkopalkkien yhtymäkohdassa tavataan pieni sammalkasvusto. Herää kysymys, miten sammaleen kasvualustaksi soveltuvaa materiaalia on päätynyt yli kahden metrin korkeudelle. Asiassa epäillään mustia mauriaisia.

Levyt on kiinnitetty puurakenteisiin ruuveilla. Liimaa tai tiivistemassoja ei ole käytetty. Odotettavissa on jonkinasteisia lämpövuotoja.

 

 

 

 

 

Kas kas. Levyn riitteisillä sisäpinnoilla näkyy alueita, jotka ovat sulia. 

 

 

 

 

 

 

 

Näin käy, kun kosteutta tiivistyy levyjen sisäpinnoille, joilta se valuu levyjen ja alajuoksujen ulkosyrjien välistä ulos.

Lämpövuodot eivät välttämättä rajoitu levyjen alareunojen alueille, sillä tuulien ravistellessa viherhuonetta yksittäinen, rauhattomuuteen taipuvainen ruuvi huomaa, että ainoa suunta, mihin se voi teoriassa (ja käytännössä) liikkua, on ”ulospäin”. Jos nämä liikkuneet ruuvit sijaitsevat viherhuoneen nurkkarakenteissa, syntyy helposti lämpövuotoja.

 

 

 

 

 

Kuvassa ruuvi, joka vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana on kiertynyt ulos useamman millin verran.

 

 

 

 

 

Viherhuoneen ulkopuolella kasvava viiniköynnös on löytänyt raon, josta työntyä viherhuoneen sisätiloihin. Yrittänyttä ei ole laitettu.

Ruuvit kannattaa siis tarkastaa kymmenen vuoden välein. Muutakin pientä laittoa esiintyy.

 

 

 

 

 

Lattian kuppikaivon humusta sieppaava verkko joudutaan vaihtamaan kymmenen vuoden välein.

 

 

 

 

 

Ruuvien kierreosat ruostuvat nähtävästi myös puun suojassa. Aika ajoin joudutaan vaihtamaan esim. hakasten kiinitysruuveja pitempikierteisiin.

 

 

 

 

 

 

 

Talon ulkovuorauksen ja viherhuoneen välisen sauman peittävä lauta oli joskus puhtoisen valkea. Herää kysymys kannattiko näitä lautoja ylipäänsä maalata. 

 

 

 

 

 

Viherhuoneen katto on kuudentoista millin ”tuplatavaraa”. Aikojen alussa levyn reunaa on koristanut siihen kiinnitetty u-muotoinen muovilista. Tämä lista on lopullisesti kaput.

 

 

 

 

 

Räystäskouru on valitettavasti kolmiosainen. Liitoskohtia on siis kaksi. Kymmenen vuoden välein joudutaan näitä lumikuorman runtelemia liitoskohtia säätämään.

 

 

 

 

 

Kaikkia viherhuoneen rakenteita ei tarvitse huoltaa. 

Mustat mauriaiset on käsitelty, mutta entäs kekomuurahaiset? Kiinnostaako viherhuone heitä? Kyllä vainen.

 

 

 

 

 

 

 

Talvella lämpövuoto, keväällä kekomuurahaiset. On kyseenalaista pystytäänkö levyn ja alajuoksun välistä saumaa tiivistämään niin täydellisesti, ettei kekomuurahaisten tiedustelijat milloinkaan löytäisi sisäänpääsytietä.

 

 

 

 

 

Tätähän voi tietysti kokeilla: viherhuoneen ulko-oven kynnys on sivelty kuivumattomalla hyönteisliimalla. Kekomuurahainen ei hevillä ylitä tällaista estettä.

Jos vahinko on jo käynyt, tarkoittaen että joka paikassa kiipeilee muurahaisia, toimitaan suorasukaisemmin. Tarkoitus on tappaa kekomuurahaisten emo nälkään.

Sun Tzu neuvoo välttämään sähläilyä. Pätevä sotaherra valitsee tarkoin paikan, missä ryhtyy hommiin. Muurahais-viherhuonetapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että sijoitetaan levynkappale kohtaan, jossa pääosa muurahaisista liikkuu. Tämän lisäksi tarvitaan 12-unssin vasara.

Amurutiineihin lisätään kymmenen minuutin käynti viherhuoneessa. Yksi ainoa vasaran napautus levylle saa kaikki varsinaiset soturit hyökkäämään paikalle. Nämä napautetaan sitä mukaa hengiltä. Muutamien päivien kuluttua havaitaan, että paikalle saapuvat muurahaiset ovat kooltaan vaatimattomia. Reservit on siis heitetty kehiin. Seuraavassa vaiheessa emo kuolee nälkään.

 

 

 

 

 

Sotatanner. Tässä, alkuvaiheessa, on vielä kyse varsinaisista sotureista.

Muurahaisten vihollista kohti suihkuttama muurahaishappo tuntuu silmissä.

Samaan lopputulokseen voidaan päätyä myös myrkkysyöteillä, jotka tähtäävät emon myrkyttämiseen. Sun Tzu hyväksyisi melko varmaan tämänkin, vähemmän sporttisen vaihtoehdon.

Rauhanomaisempiakin vieraita esiintyy.

 

 

 

 

 

Kuten häiveperhonen.

Lopuksi luodaan yleissilmäys.

 

 

 

 

 

Ei tämä uudelta näytä. Kivijalkaa on jossain vaiheessa pintakäsitelty.

Edellisessä viherhuonetta käsitelleessä artikkelissa (vuodelta 2014) todettiin, että kovina pakkasjaksoina joudutaan käyttämään sähköä. Nykyään näin ei toimita, sillä viherhuoneen lämpötila ei koskaan laske alle kymmenen miinusasteen. Sähkölämmitin ruostuu edelleen katossa hätätapauksia varten, mutta ei ole nähnyt toimintaa viiteen vuoteen.

 

 

 

 

 

Vuorijalava- ja lehmusmetsiköt ovat viettäneet talvensa viherhuoneessa viimeiset viisitoista vuotta. Molemmat kestävät  kovia kylmänpiikkejä, kunhan nämä eivät kestä viikosta toiseen.

Katselmuksessa löytyi yksi epäilyttävä kohta: viherhuoneen ulko-oven kynnys ei kuivu kunnolla kuin kasvukaudella ja hapertuu näin ollen kaikessa rauhassa.  Asiaan palataan viiden vuoden kuluttua.

 

Pistokkaat 1.40. Yksivuotisten kasvien pistokkaat

Jotakuinkin kaikki ruohovartiset kasvit, niin moni-, kaksi- kuin yksivuotisetkin kykenevät tuottamaan jälkijuuria. Kaikki kasvit eivät tosin ole yhtä tuotteliaita tässä suhteessa.

Monivuotisten kasvien kohdalla hyödyt ovat kotipuutarhurin kannalta ilmeisiä. Kaksi- ja yksivuotisten pistokkaiden ansiot liittyvät lähinnä jalostukseen, joissakin tapauksissa myös volyymin saavuttamiseen. 

Katsotaanpa.

 

 

 

 

 

Kesäkuun puolivälissä pistettyjä suolayrtin pistokkaita. 

 

 

 

 

 

Kaksi kuukautta pistämisen jälkeen näyttää tältä.

Voidaan summata: yksi roteva suolayrtti saadaan tuottamaan saman kasvukauden aikana moninkertainen määrä tavaraa. Näin siis verrattuna siihen, että yrtti olisi jätetty omaan rauhaansa. Valo- ja lämpöjärjestelyillä pystyttäneen tuottamaan tavaraa ympärivuotisesti, vaikka tällaisen hankkeen taloudellisuuteen ja yrttien laatuun voidaan suhtautua varauksella. 

Kasvien jalostajat taas eivät jää odottelemaan seuraavaa kasvukautta saadakseen siemeniä. Yksi sukupolvi vuotta kohden on liian vähän.  

 

 

 

 

 

Hampun pistokas tuottaa neljässä viikossa tämän verran jälkijuuria. Tämän jälkeen voidaankin pakottaa tämä lyhyen päivän (tarkkaan ottaen pitkän yön) kasvi kukkimaan.

Kokonaiskuvaan kuuluu myös, että 2-3 kuukauden ikäisestä pistokkaasta voidaan irrottaa uusia pistokkaita.

Lopuksi katsotaan, mitä pihalta sattuisi löytymään.

 

 

 

 

 

Kiertotatar on tuottanut komeimman juurensa aivan maanpintaan, jossa happea riittää.

 

 

 

 

 

Jauhosavikka on tehnyt kaikkensa. Tulos ei häikäise, mutta pätkiä on pistetty vain kaksi kappaletta. Tulos ei siis oikeastaan kerro mitään muuta kuin sen, että yritystä kyllä löytyy. 

 

 

 

 

 

Pihatähtimön lehdet ovat kellastuneet uusien juurien viedessä ravinteet. Näitä tässä ilmaantuneita juuria sopii kutsua kosteissa oloissa syntyneiksi ilmajuuriksi.